Oppimiskäsitys

OPPIMISKÄSITYSKIRJOITELMA

MIIA LATVALA

APE 2014 OULU 2

Oppiminen ja oppimiskäsitys

Oppiminen on monimuotoinen prosessi. Siihen vaikuttaa moni asia: oppimisympäristö (opettaja, menetelmät, oppiaine), opiskelijan tiedot, taidot, motivaatio, taustatekijät, persoonallisuus ja oppimistavat. Opiskelija tekee havaintoja ja tulkintoja opittavasta aiheesta. Tuloksena oppimisesta on opittu asia, tietty tavoite, esimerkiksi oppimistehtävä tai uusi taito. (luentomateriaali)

Minun ja poikani Aaron erilaiset tulkinnat jumppa-opetuksesta.

 

Oppimiskäsitys on henkilökohtainen käsitys siitä, mitä oppiminen on. Oppimiskäsitys muotoutuu oppimiskokemusten myötä. Yksilöllinen oppimiskäsitys sisältää usein piirteitä yhdestä tai useammasta oppimisteoriasta. (Rytkönen & Hätönen 2008.)

Oppimisen ymmärtäminen on oleellinen asia opettajan työssä. Jotta voisi ymmärtää erilaisia oppilaita, tulee opettajan ymmärtää erilaisia tapoja oppia ja opetella asioita. Jokainen oppii omalla tavallaan ja jotta oppi menisi perille mahdollisimman monelle opiskelijalle, olisi opettajan hyvä olla tietoinen eri opettamismenetelmistä perustuen erilaisiin oppimiskäsityksiin.

                                                                                                                                          

Oppimisteoriat

Oppimisteorioiden avulla voidaan ymmärtää oppimista ja opettamista. Oppimisteorioiden avulla saadaan tietoa mitä on oppiminen ja miten ihminen oppii, millainen ihminen on, millainen on todellisuus ja millainen on ihmisen ja todellisuuden suhde. Lisäksi oppimisteoriat ottavat kantaa miten ihminen saa todellisuudesta tietoa. (Luentomateriaali; Rytkönen & Hätönen 2008.)

Behaviorismi

Behavioristinen oppimiskäsitys pohjautuu ajatukseen, että oppiminen tapahtuu ärsyke-reaktiokytkentöjen kautta ja ohjautuu ulkoapäin. Oppijan omilla ajatuksilla tai toiveilla ei ole niinkään merkitystä, vaan oppija nähdään passiivisen tiedon vastaanottajana. (Rytkönen & Hätönen 2008.) Opettajan rooli on behaviorismissa hyvin aktiivinen. Opiskelijan ulkoinen aktiivisuus palkitaan, palkkiot ja rangaistukset säätelevät toimintaa.

Lapsille tämä on toimiva tapa, usein olen omille lapsilleni tehnyt tarratauluja, joissa hyvin tehdystä opeteltavasta asiasta saa tarran ja kymmenestä kertyneestä tarrasta saa sitten yhteisesti sovitun palkinnon, vaikkapa karkkipussin tai kylpylään menon.

Behaviorismissa käyttäytyminen nähdään mitattavissa olevana ilmiönä. Psykologi ja fysiologi Ivan Pavlovin koirakokeet ja psykologi B.F. Skinnerin väline-ehdollistumista osoittavat kokeet ovat tunnettuja. Skinner osoitti, että ihminen on taipuvainen toistamaan sellaista käyttäytymistä, josta hän on saanut positiivista palautetta. Behavioristisissa opetuskäytännöissä on pyritty usein siihen, että onnistumisesta annetaan mahdollisimman välittömästi palautetta opiskelijalle ja ohitetaan huomaamattomasti mahdolliset virheet. (Lindblom-Ylänne & Nevgi 2002; Rauste-Von Wright & Von Wright & Soini 2003)

On kritisoitu, että behavioristisen mallin mukainen oppiminen ei johda laadukkaaseen oppimiseen, koska opiskelijalle ei jää mahdollisuutta aktiivisesti rakentaa tietoa ja säädellä omaa oppimistaan. (Lindblom-Ylänne & Nevgi.) Varmaankin syvällisen oppimisen ja suurempien asiakokonaisuuksien oppimisen kannalta onkin näin, mutta esimerkiksi vieraan kielen sanojen opettelu tai kertotaulun ulkoa opettelu on hyvä esimerkki missä behavioristinen oppiminen mielestäni toimii. On opeteltava tietyt asiat vain ulkoa sen syvällisemmin prosessia huomioimatta, jotta siihen päälle voidaan aloittaa oppiminen syvällisemmin.

Siirryttäessä behaviorismista konstruktivismin suuntaan katsotaan oppimista kognitivismin näkökulmasta. Oppija on aktiivinen tiedon muokkaaja, joka säätelee omaa oppimistaan. Oppimista ei tapahdu ilman muistia, ajattelua ja käsitteenmuodostusta.

Konstruktivismi

Konstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaan tieto ei sellaisenaan siirry opettajalta oppilaalle, vaan oppija muokkaa ja rakentaa itse tiedon yhdistelemällä aiempia tietojaan ja kokemuksiaan uuteen. Oppijoille muodostuu täten erilaisia käsityksiä opittavasta asiasta. Oppiminen on aktiivista toimintaa, oppijan oman toiminnan tulos. (Rytkönen & Hätönen 2008; Rauste-Von Wright & Von Wright & Soini 2003.)

Voidaan erottaa kolme erilaista konstruktivistista näkökulmaa: kognitiivinen konstruktivismi, sosiokonstruktivismi ja pragmatismi. Kognitiivinen konstruktivismi korostaa yksilön tiedon rakenteiden kehittymistä, tapaa prosessoida ja varastoida tietoa. Merkittävää on myös, miten yksilö palauttaa tiedon mieleensä. Puhutaan skeeman käsitteestä. Kun ihminen kuuntelee tarinaa, hän muodostaa siitä mieleensä tiivistelmän, johon heijastuvat kulttuurin tulkinnat, uskomukset ja arvot. Muistiin tallentuu tietty kokonaisuus, skeema eli sisäinen malli, joka muuttuu uusien kokemusten mukana. (Luentomateriaali; Rauste-Von Wright & Von Wright & Soini 2003.)

Sosiokonstruktivismissa tieto ymmärretään yhteisesti jaetuksi ja muodostetuksi: jokaisen yksilön tieto on osa ympäröivän yhteisön laajempaa tietojärjestelmää, tieto rakennetaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja neuvotellen (Lindblom-Ylänne ja Nevgi 2007).

Pragmatismissa tieto rakentuu käytännön toiminnan välityksellä. Oppiminen tapahtuu tekemällä, ”learning by doing”. Pragmaattinen oppiminen on itselleni hyvin luontaista. Huomasin tämän viimeksi opetellessani kajakilla melomista. Yritin kyllä kuivalla maalla opetusta kuunnellessani painaa kaiken olennaisen mieleen, mutta vasta vesille päästyäni ymmärsin opetetun asian. Minun tuli kokeilla, miettiä itsekseni ja oppia käytännössä kajakin ohjaamista, ennen kuin pystyin ymmärtämään mitä meille oli selitetty. Ohjaajilta oli hyvä oivallus oppimisen kannalta laittaa meidät laskemaan myös koskia, koska siinä oli todella mietittävä melan käyttöä, kajakin ohjautuvuutta ja omaa toimintaa. Se oli oman oppimisen kannalta erittäin opettavaista.

Miten opetan omaa alaani? Miten alaa voi parhaiten oppia?

”Uuden oppiminen ei koskaan ala alusta, oppilas ei ole ”tyhjä taulu”, toteavat Rauste-Von Wright & Von Wright & Soini teoksessaan ja yhdyn tähän käsitykseen täysin. Kun opetan projektinhallinnan opiskelijoita, huomioin aina sen, että heillä on jo tietynlaiset tiedot ja kokemukset asiasta. He eivät hallitse vielä asiaa, jonka heille opetan, mutta aiemmasta tiedosta on muodostunut pohja uudelle tiedolle ja se voi olla hyvin monimuotoinen opiskelijan taustasta riippuen. Lisäksi on merkitystä miten opiskelija uuden tiedon ottaa vastaan. Oppiminen on opiskelijan prosessi: hänen tietorakenteensa on vuorovaikutuksessa uuden tiedon kanssa, uusi informaatio yhdistyy olennaiseksi osaksi yksilön olemassa olevaa tietopohjaa (Rauste-Von Wright & Von Wright & Soini 2003).

Oppimisessa ymmärtämisellä on keskeinen rooli. Tärkeää ei ole faktojen hallinta ja yksittäiset taidot sinänsä, vaan miten opittuja tietoja ja taitoja käytetään mielekkäästi uusissa tilanteissa. (Rauste-Von Wright & Von Wright & Soini 2003.)

Olen havainnoinut opiskelijoita luokassa ja he oppivat asioita hyvin eri tavoin. Opetin lähihoitajaopiskelijoille elämän mielekkyys-jakson. Opiskelijoiden tuli osoittaa ryhmän vetämistaitojaan ohjaamalla pieni viriketuokio itse valitsemastaan aiheesta. Erilaiset oppimistyylit tulivat hyvin esiin esimerkiksi kirjansitomisen opettelussa, jota yksi opiskelija meille muille opetti. Jotkut opiskelijat sisäistivät tiedon saman tien ja aloittivat itsenäisesti sitomisen. Toisilla uuden asian oppimiseen meni aikaa ja he kaipasivat koko ajan ohjeita opettajalta. Toiset tekivät työtä itsekseen toisessa huoneessa, kun taas toiset halusivat puhua ja jakaa kokemuksiaan samaan aikaan kirjaa sitoessaan. 

Valmiita sidottuja kirjoja

Mielestäni ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa oppia asioita, varsinkaan projektinhallinnassa, jota enimmäkseen olen kouluttanut tähän mennessä. Opetukseeni kuuluu perinteistä luentoa, eli behavioristista menetelmää, mutta myös osallistavaa konstruktivistista tapaa. Keskustelen opiskelijoiden kanssa paljon, haastan heitä miettimään tiettyjä asioita. Teetän paljon ryhmä- ja paritöitä ja opiskelijoiden tulee aina esiintyä toisilleen. Parasta on, jos ryhmänä pääsemme tekemään jotain jossain muussa kuin luokkahuoneympäristössä. 

Suzuki-koulun parhaita opetuksia on esiintyminen, johon lapset saavat oppia heti soittoharrastuksen alkamisen yhteydessä.

Miten ihminen oppii parhaiten?

Ihminen oppii parhaiten, jos pystyy valitsemaan itselleen sopivimman tavan oppia. Se ei aina ole välttämättä mahdollista, jos luokkahuoneessa sama asia tulee opettaa 50 opiskelijalle. Hyvä opettaja huomioi erilaiset oppimistavat ja antaa mahdollisuuden oppia esimerkiksi vaikean asian monella tapaa.

Ehkä omaa oppimistani ajatellen, voisin vastata kysymykseen miten ihminen oppii parhaiten, että kokemuksen kautta. Behaviorismin mukaan asioita voidaan kaataa opiskelijan päähän tunneilla ja konstruktivismin kautta ajatellen oppilas yhdistää tietoa aiemmin opittuun, mutta varsinaisesti hän oppii mielestäni vasta, kun käytännössä saa tehdä opittua asiaa. Tätä näkökulmaa kutsutaan kokemukselliseksi oppimiseksi, joka voidaan yhdistää humanistiseen näkemykseen oppimisesta (Luentomateriaali). 

Lähihoitajaopiskelijoiden kanssa vierailimme ratsastusterapiatilalla, jossa saimme käytännössä oman kokemuksen kautta oppia toimimista terapiahevosen kanssa.

Kolbin oppimismalli on mielestäni varsin hyvä malli oppimisen kehämäisyydestä. Kolbin kehässä kulkevat kokeminen, reflektointi, ajatteleminen ja tekeminen. Oppija saa henkilökohtaisen kokemuksen opittavasta asiasta, jota hän sen jälkeen pohtii eli reflektoi, mitä kokemuksessa tapahtui. Ajattelemisen vaiheessa ohjaaja tuo kokemukseen lisää asiaa, teorioita, joiden kautta pyritään lisäämään oppijan ymmärrystä koetun asian suhteen. Neljännessä vaiheessa tekemisen kautta sovelletaan uutta opittua tietoa. (Rytkönen & Hätönen 2008).

Muistan hyvin, kun osallistuin telemark-kurssille taannoin Rovaniemellä ja kurssin opettaja oli ilmiömäinen etsimään eri tapoja havainnollistamaan oikeanlainen suksen kantin painaminen rinnettä vasten. Yhdellä kerralla hän kehotti miettimään asiaa kanttia painavan jalan pottuvarpaan kannalta, toisen nousun jälkeen kanttia piti painaa laskun ajan pikkuvarpaalla ja seuraavalla kerralla hän komensi meidät laskemaan selkä menosuuntaan päin, jotta hoksaisimme miten kanttia on painettava. Kun päivä oli puolessa, katsoimme tauolla laskemistamme videolta, jonka jälkeen mentiin taas mäkeen. Hyvin ovat opit jääneet tuosta kurssista mieleen ja myös opettajan ihmeellinen kyky havainnollistaa asiaa niin monella tavalla.

Lähteet

Sari Lindblom-Ylänne & Anne Nevgi (toim.): Yliopisto- ja korkeakouluopettajan käsikirja. 2007. WSOY.

Luentomateriaali 24.6.2014. OAMK/AMOK.

Maijaliisa Rauste-Von Wright & Johan Von Wright & Tiina Soini: Oppiminen ja koulutus. 2003. WSOY.

Marjo Rytkönen & Heljä Hätönen: Näkökulmia oppimiseen. 2008. Educa-Instituutti Oy.