Näyttöportfolio

Näyttöportfolion kasasin yli viikko sitten ja lähetin Raijalle kirjallisena. Huomenna olisi töissä sitten suullinen esitys työkavereille ja Raija tulee seuraamaan tätä myös. Otan nyt poimintoja tähän, mitä näyttöportfoliossa pohdin.

Minä - kehittyvä opettaja

Monta uutta asiaa opettamisesta ja opettajuudesta olen opettajaopintojen aikana oppinut. Opintojen edetessä aloin havaitsemaan asioita itsessäni opettajana. Tätä kautta havaitsin myös asioita, joita edellytän opiskelijoilta ja olen oppinut myös uusia ymmärtämistapoja erilaisiin opiskelijoihin. Opettajanopintojen erilaisten tehtävien ja opetusharjoittelutilanteiden myötä sain hyödyllistä harjoitusta opettajan työhön ja tämä kaikki on tullut todella tarpeeseen. En tapaa opiskelijoita joka päivä, opetan noin kerran kuussa ja tutkintosuoritustilanteisiin liittyen tapaan heitä joka viikko, joillakin viikoilla on useampiakin tapaamisia tai tutkintotilaisuuksia. Tutkintotilaisuuksiin liittyen työni opiskelijoiden kanssa on enemmän ohjaamista kuin opettamista.

Varsinkin opetusharjoittelun jälkeen oma oppiminen opettamisesta meni harppauksella eteenpäin. Tai oppiminen täysin tapahtuu varmasti vuosien varrella opettajan työtä tehdessä, mutta ainakin kykenin havaitsemaan joitakin asioita opetuksessani. Erityisen tärkeää oli tutor-opettajan Raijan ja kollegan Tarjan arviot opettamisestani. Heidän kommenttien myötä olen kiinnittänyt omaan opetukseeni eri tavalla huomiota kuin ennen. 

Opettajan ammatillisuus tuli Raijan ja Tarjan havaintojen myötä kehittämisen kohteekseni. En pysynyt tietyssä kohdassa tarpeeksi ammatillisella tasolla opetuksessani, vaan annoin opiskelijoiden negatiivisten kommenttien ohjata tilanteen kulkua. Olisin voinut palauttaa ammatillisella otteella asian takaisin sille kuuluvalle tasolle, mutten havainnut tilanteen saamaa sävyä, kun mielessä vain tykytti seuraava opetettava asia. Tämä on mielestäni hyvin olennainen huomio opettajan työssä. Opettajan täytyy puhua opiskelijoiden kanssa ”samaa kieltä”, mutta toisaalta kuitenkin säilyttää opetettavan asian suhteen ammatillinen ote. 

Toinen havainto on läsnäolon taito. Opettajan tulee olla vahvasti opiskelijoiden kanssa läsnä, sekä opetettavan asian että myös opiskelijoiden omien asioiden kanssa. Tästä taidosta puhutaan nyt kaikkialla, läsnäolo elämäntaitona, mindfulness, jota jokaisen tulisi harjoittaa omassa elämässä (Vehviläinen 2014).

Jos arvioin omaa opettajan kehittymistäni suhteessa toisessa ape-päivässä esitettyyn ammatillisen opettajan kasvun kehys –taulukkkoon, asettaisin itseni kehittyvän ja pätevän opettajan välimaastoon. Hyvin pitkälle kehitän omaa työyhteisöäni, hyödynnän työelämätuntemusta opetuksessani etenkin Green Care-koulutuksessani sekä kehitän yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojani eteenpäin. Tekemistä on vielä oman ja ammattialan pedagogisen osaamisen kehittämisessä. Oma pedagoginen osaamisen kehittäminen on vasta käynnistynyt opettaja-opintojen myötä. Koska minulla ei ole ollut tietoa, mitä kaikkea opettajana kehittymiseen kuuluu, en ole osannut aiemmin ajatellakaan näin syvällisesti asioita omassa opettamisessa ja opettajan roolini kehittymisessä.

Opettajana kehittymiseen liittyy myös se, että minulla on monta opetettavaa alaa. Olen kouluttanut projektiosaamista ja Green Care-asioita, jotka minulle ovat kehittyneet aloiksi työhistoriani kautta. Lisäksi olen kouluttanut vanhenemiseen liittyviä asioita sosiaali- ja terveysalan koulutuksiin liittyen ja tämä osaaminen on hankittu yhteiskuntatieteiden maisterin koulutukseni myötä. Toisaalta on mahtavaa, että voin opettaa montaa asiaa, joista kaikista olen vielä lisäksi itse kiinnostunut. Usein olen kuullut palautteessa, että oma innostuneisuuteni varsinkin Green Care-asioita opettaessani kuultaa läpi ja näkyy innokkaassa ja positiivisessa tavassani opettaa.   

Koen myös, että ratkaisu- ja voimavarakeskeinen ajattelu tukee omaa ajatusmalliani opetuksessa. Etsin ratkaisuja dynaamisesti ja suhtaudun asioihin asioina, en ongelmina. Vapaavalintainen Voimavara- ja ratkaisulähtöisyys ammatillisen opettajan työssä-kurssi oli hyvä kokemus, sain paljon hyviä käytännön vinkkejä opetustyöhön. Tällä kurssilla ei tarvinnut kyseenalaistaa mitään, oli helppoa opiskella sellaista, jonka täysin itse on omaksunut omaan opetustyöhön.

Onko opettaminen sama asia kuin ohjaaminen?

Tätä tulen pohtimaan huomenna kollegoiden kanssa näyttöportfolioni esittelytilaisuudessa. Opettaminen ja ohjaaminen, molemmat alkavat o:lla, mutta eivät ole sama asia.

Olen ohjannut lapsi- ja nuorisoryhmiä yläasteelta lähtien partiossa. Olen harjaantunut ohjaaja, vaikkakin ammatillista ohjaamista olen tehnyt vasta 4,5 vuotta, jos ajattelee sitä aikaa minkä olen näyttötutkintomestarina toiminut. Vastuukouluttaja ja muut kouluttajat ovat työnsä tehneet opettamisessa ja minä astun kuvioon ohjaamisessa, kun opiskelija osoittaa osaamisensa tutkintosuorituksessa. Ohjaan opiskelijaa tutkintotilaisuuteen liittyvissä asioissa, arviointiaineiston ja asiakirjojen palauttamisessa tai muutoin asioissa, jotka liittyvät tutkinnon suorittamiseen.

Monissa oppilaitoksissa on erikseen oppilaanohjaaja, joka ohjaa ja neuvoo oppilaita eri asioissa, tavallisten kouluasioiden lisäksi esimerkiksi ammatinvalinnassa. Oppilaanohjaajalla voi olla omia oppitunteja oppilaiden kanssa, perusopetuksessa varsinkin. (Kasurinen et. al. 2011.) Minun työpaikassani ei oppilaanohjaajaa ole erikseen, vaan sitä työtä tekevät kouluttajat ja näyttötutkintomestarit. Näyttötutkintomestarin rooliin liittyen ohjaaminen on selkeää työtä. Opettajan roolin ja työn tekemisen kohdalla ohjaamisen erottaminen opettamisesta ei olekaan niin selkeää. Onko opettaminen aina myös ohjaamista? Tätä tulen pohtimaan työpaikallani kollegoiden kanssa näyttöportfolio-esitystilaisuudessa.

Opettajan velvollisuuksiin kuuluu opiskelijan ohjaaminen. Henkilökohtaistaminen on työpaikallani avainsana opiskelijoiden opintoihin liittyen, tutkinnosta riippumatta. ”Henkilökohtaistaminen tarkoittaa näyttötutkintojärjestelmässä tutkinnon suorittajan ja opiskelijan ohjaus-, opetus- ja tukitoimien asiakaslähtöistä suunnittelua ja toteuttamista.” (Helakorpi et. al. 2010, 46). Opiskelijan opintojen eteneminen, urakehitys ja varsinkin opiskelujen ongelmakohdat koskettavat hyvinkin läheisesti opettajan työtä. Mielestäni hyvä opettaja ohjaa opiskelijaa opetuksen myötä omiin oivalluksiin. Välttämättä opettaja ei kerro valmiita vastauksia, vaan antaa tilan opiskelijan itse huomata oikeat ratkaisut.

Luontoympäristö opetuksessa

Näen luontoympäristön soveltuvan erinomaisesti myös opetusympäristöksi, niin lasten kuin aikuistenkin parissa työskentelyssä. Ylipäätään ympäristön vaihto voi tehdä opiskelijaryhmälle hyvää, esimerkiksi ryhmän roolien muotouttamisessa tai vaikeissa tilanteissa. Ryhmä toimii todennäköisesti toisessa ympäristössä, kuin jokapäiväisessä luokkahuoneessa, toisella tavalla kuin yleensä. Joihinkin roolikonflikteihin voidaan saavuttaa ratkaisuja luontoympäristöön menemisen avulla. Luontoympäristö rauhoittaa opiskelijaa, jolla voi olla hankalaa istua paikoillaan valkoisten seinien ympäröimänä. 

Olen itse etenkin Green Care –asioita kouluttaessani käyttänyt luontoympäristöä oppimisympäristönä. Luontoympäristö on ollut helppo liittää opetukseen, koska Green Care nimenomaan korostaa luonnon yhdistämistä palveluihin, hyvinvoinnin tuottamiseen tai esimerkiksi opetukseen tai päivähoitoon liitettäväksi. Tässä yhteydessä olen opiskelijoiden kanssa miettinyt luontosuhdetta, millainen se meillä jokaisella on. Joku nauttii, kun pääsee patikoimaan sysimetsään, joku siitä kun istuu mökkilaiturilla tutun järven rannalla. Toiselle riittää luontokokemuksena se, kun saa upottaa kädet pelargoniapurkkiin ja jollekin riittävän luontoelämyksen tuo, kun saa roikkua kiipeilyköysissä kallion kielekkeellä.

Esittelen huomisessa tilaisuudessa paljon kuvia, joissa olen jo toiminut opetukseni kanssa luontoympäristössä. Se on minulle omin paikka ja sitä tulen jatkossakin käyttämään monenlaisessa kohdassa.

Opettaja on johtaja

Johtajuutta olen pohtinut aiemmin jo näissä blogikirjoituksissani. Lisäksi itselle oli pysäyttvä kokemus joutua kerran talvivaelluksella ankaraan myrskyyn. Tuo matka opetti minulla paljon johtamisesta. Opettajan voi mielestäni nähdä olevan johtaja, joka luotsaa opiskelijaryhmäänsä läpi lumituiskujen. 

Hyvä opettaja on hyvä johtaja. Opettajan tulee ottaa johtajan paikka opiskelijaryhmän kanssa. Hyvä opettaja toimii opiskelijaryhmän parhaaksi, ei simputa, vaan toimii yhdessä opiskelijoiden kanssa ja takaa ryhmän turvallisuuden. Opettaja ratkaisee tilanteet, usein nopeastikin, mutta kantaa vastuun tekemästään työstä. 

Olenko jo siellä?

Vaikka olen opettajaksi vasta kehittymässä, enkä hallitse vielä kaikkea, koen, että olen oppinut jo paljon. Olen hyvä ohjaaja, toiminut johtajana monessa paikassa ja olen parhaimmillani luontoympäristössä toimiessani. Näitä taitoja yhdistelemällä olen opettajuudessani jo aika pitkällä. Ammatillisuus opettajana kehittyy työtä tehdessä, mutta näiden opettajaopintojen myötä voin ammentaa jo monia oppeja työhöni. Tiedostan, että on erilaisia tapoja oppia ja että oppiminen on monitahoinen prosessi. Opettaminen ja ohjaaminen kulkevat käsi kädessä tukemalla oppimista ja itse oivaltamista. Opettajan tulee kehittää itseään, tiedostaa omat vahvuudet ja heikkoudet.

Elämä, yleensä ja opettajuudessa, on oikeastaan kiipeämistä ja toisen kiipeämisen varmistamista. Se on uusien solmujen opettelua ja laskeutumista turvallisesti takaisin alas maan kamaralle, kunnes löytyy taas uusi kallion kieleke, jota on ihan pakko päästä testaamaan.